Koira vauva, vauva koira ja reality check!

Pitkästä aikaa. Kirjoitan jotain positiivista. Jotain, mikä on saanut koko perheen sydämet onnesta mykkyrälle. Lopussa reality check.

Meille on tullut koira. Pikkuinen Coton De Tuléar Lulu (s. 17.10.2017).

Lulu on aivan valloittava persoona. Leikkii kaikella mahdollisella, eikä ole sisäsiisti. No ei kai tämän ikäisen pennun vielä tarvitsekaan olla sisäsiisti? :)

Lulu kulkee meidän mukana vähän joka paikkaan. Tosin vielä ei ole hirveästi liikuttu, mutta on hän päässyt jo maistamaan kartinkia! 

Lulu tykkää on piiloutua mutsin helmoihin. Kylpytakki on tullut tarpeeseen, sillä koiraa pitää pissattaa noin tunnin välein ja aamulla ei ehdi pukea päälle, kun pitää jo päästä pissalle. 

Lulu ei herää öisin. (Paitsi viime yönä tuli kamala kakkahätä.) Olemme onnekkaita siinä suhteessa. Olimme valmistautuneet siihen, että se herättelee pari kertaakin yössä ulkoilemaan, mutta ei onneksi. Se nukkuu tyytyväisenä yhdeksänkin tuntia.

Cotonit kuuluvat Bichon -rotuihin ja on luonteeltaan yleisesti 110% seurakoira. Coton on alkujaan 1600-luvun kuninkaallisten koira. 1900-luvulla koiran on saanut omistaa myös tavallinen kansalainen. 

Coton on afrikkalainen koirarotu, joka on edelleen suosiossa. Suomessa ensimmäinen pentue on syntynyt 1990-luvulla.

Cotonit ovat sosiaalisia ja älykkäitä sekä hyvän tuulisia. Älykkyytensä ansiosta Cotonit oppivat nopeasti ja sen olemme Lulun kanssa huomanneet. Lulu oppi päivässä istumaan ja antamaan tassua. Luokse tuleminen onnistuu sisällä, mutta ulkona on liikaa häiriötekijöitä. Siksi sitä ei aina voi pitää vapaana. Koira on valpas ja saattaa haukahtaa muutaman kerran kun kuulee jonkun saapuvan, mutta muuten se on hyvinkin hiljainen koirakaveri.

Lulu viettää päivät minun seurassa etätöissä. Joskus sylissä, yleensä omassa punkassa tai lattialla minun jaloissa. Se ymmärtää hyvin, ettei päivän aikana paljon leikitä ja nukkuukin suurimman osan päivästä. Illalla alkaa sitten hirmuinen meno! 

Päivät menevät todella hyvin. Lulu jaksaa odottaa taukoihin ja käytän sen kolmesta neljään kertaan pissillä päivän aikana. Illalla pitäisi käytännössä asua ulkona, jos ei halua pissejä paperille. Niin kovasti hänellä riittää virtaa. Ilopissoilta on melkein mahdoton välttyä.

Pikkuista on totuteltu pikkuhiljaa mitä erilaisimpiin asioihin. Yksi tärkeä juttu on pukeutuminen. Vaikka Lululla on tuuhea turkki, puuttuu siltä pohjavilla kokonaan. Silloin voi kylmä ja viima tarttua nahkaan ja pikkuiselle tulla kylmä. Sen lisäksi tulevalla laivakoiralla pitää olla kykyä pitää liivejä. Nyt niitä on kokeiltu kerran ja se ei niistä kovinkaan välittänyt. Ei nyt sentään kaatunut suorilta jaloilta kuolleena, mutta ei pitänytkään.

Vaikka Lulu on minun vastuulla, on se koko perheen koira. Aina ei ehkä ole innokasta lenkittäjää niin on se kuitenkin kiva leikkikaveri ja sylkyteltävä. Minä olen luvannut hoitaa lenkittämiset ja pesemiset. 

Niin siitä päästäänkin sen turkkiin.  Rotu on tunnettu pitkästä ja upeasta pumpulimaisesta turkistaan. Se vaatii päivittäin harjaamista ja vähän väliä sitä pitää pestä. Olemme suunnitelleet, että pidämme turkin lyhyenä, jolloin se on helpompi hoitaa. Lulu ei vielä innostu pesemisestä, mutta se on kohtuullisen helppo pestä lavuaarissa ja se alistuu siihen melkein jopa kapinoimatta. Melkein.

Fööninkin se sietää. :)

Voi pientä! :)

Sellainen pikkukaveri meillä. Lulu on terapiakoira. Seurakoira. Rakkauspakkaus ja elämän suola. Siitä on tullut perheellemme todella rakas ihan lyhyessä ajassa. Rahareikä ja työläs pikku öttiäinen. Meidän rakas.

Sitten aiheesta kukkaruukkuun.

Meidän oma mökki. Pikkumökki joka voi huonosti. Kuten tiedätte, se on homeessa ja siellä on vakava sisäilma ongelma. Haju on hirvittävä, eikä siellä voi oleilla ilman hengityssuojaimia.

Olemme pahassa pulassa. Meidän vuokra-asunto on menossa myyntiin kesällä, eikä meillä ole paikkaa mihin muuttaa. Olemme siksi pakotettuja tutkimaan taloa vielä lisää ja päättämään, korjataanko se vai rakennetaanko kokonaan uusi. No kaikki riippuu kaikesta, eikä päätöksiä voida tehdä ennen oikeudenkäyntiä joka on viikolla 7.

Minua pelottaa. Olen kauhuissani. Jos ja kun vastapuoli lukee tämän, niin tiedoksi, etten perkele anna periksi. Vaikka pelottaa, on pakko taistella. Emme ostaneet sisäilmasairasta taloa, vaikka se onkin kuus- seitsenkymmenluvulta.

Emme halunneet tätä. Tätä paskaa en toivo kenellekään. En todellakaan. En edes sinulle rouva vastapuoli. Tässä on vain häviäjiä. Kukaan ei voita, kävi oikeudessa miten vain. Olemme menettäneet helvetisti rahaa ja terveys on epäkunnossa. Olemme rikki ja palasina, mutta lohtuna on se, että olemme selvinneet tähänkin asti. Loistava tukiverkko ja perheen yhteen hiileen puhaltaminen on helpottanut tätä tuskallisen pitkää matkaa.

Talosta löytyy "yllätyksiä" joka kerta kun sitä avaa lisää. Pelottaa, ettei sitä voida pelastaa. Mutta toivon parasta. 

Olen opetellut elämään niin, etten ajattele asiaa. VIimeaikaiset tapahtumat on kuitenkin lisänneet pakokauhun tunnetta. Luojan kiitos järkevästä miehestäni, joka pitää minutkin järjissään. Kun tämä kaikki on ohi, itken onnen kyyneleitä, kävi miten kävi.

Pus.