Voiko unelmia olla olemassa? Voiko niistä tulla totta?

Kaikki unelmani on murskattu.

Lyöty palasiksi kirveellä.

Ei sellaisiksi siisteiksi klapeiksi, vaan ihan totaalisen murskaksi. 

Yksi kerrallaan.

Elämä on kantanut minua eteenpäin ilman suurempia unelmiakin. Ja hyvä niin. Pakkoko sitä unelmia on olla.

On. Pakko. Elämä ei ole mielekästä ilman niitä.

Olen elänyt pitkään ilman suuria unelmia, mutta niitä pieniä on ollut koko ajan. Onneksi.

Ja vaikka nekin on suurimmaksi osaksi murrettu murusiksi kuin fetajuusto, niistä jokunen on onnistunut.

Ja se on pitänyt minut hengissä.

Tänään on hyvä päivä.

Minulla on unelma. Uusi unelma. Iso unelma. Sellainen, joka vaatii töitä, mutta olen valmis niitä tekemään.

En anna kenenkään murskata sitä.

Se otti tänään pienen, mutta minulle suuren askeleen. 

Askeleen kohti parempaa huomista. Askeleen lähemmäs unelman toteutumista.

No tokihan realisti pitää olla, mutta onko pakko hukuttautua siihen?

Ei minun mielestä. Suurimmat onnistujat ovat ottaneet suuria riskejä. Minä otan vain pieniä, mutta otan kuitenkin. Aloitan sillä.

Minusta tulee isona kokemusasiantuntija ja aion tehdä sitä työtä nauttien ja kokemuksia keräten. Aion olla hyvä, ellen erinomainen ja aion auttaa.

En halua jäädä makaamaan valmiiksi luoduille urille, sillä niitä ei ole. Tämä on uutta ja vanhaa. Sinistä ja lainattua. Tätä on tehty, mutta ei näin. Tätä on kokeiltu ja sen tiedetään toimivan, mutta aion näyttää, että tästä on vielä moneksi.

Minä näytän kaikille. Me näytetään kaikille. Minä ja uudet ystäväni. Kokemusasiantuntijat.

Kiitos.