Tunteilua huluuden partaalla

On niitä hetkiä kun voisin itkeä onnesta. Ihmiset antavat itsestään muiden iloksi.

Ihmiset suukottelevat ja halaavat toisiaan. Tänään ei satu, ei hierrä.

Tänään elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Kuin kaikki mielen pienet surut olisivat murentuneet ihan pieniksi pikkuisiksi hiekanjyviksi, jotka varisevat sielustani pois, kohti meren kuohuja.

Meri huuhtoo hiekanjyvät pois kauas ulapalle ja voitelee minua parantavalla voimalla.

Tänään olen hetken taas onnellinen.

Ja tätä hetkeä varten kannatti olla, odottaa ja surra. Nyt. Juuri nyt ei tarvitse enää pakottaa itseään hymyyn. Se tulee luonnostaan. Olen siitä kiitollinen.

Tämän lyhyen tekstin aloitin kirjoittamaan Juhannuksena Gölisnäsissä. Kirjoitin sen loppuun täällä Skrubbössä muinaistulien yönä. Näihin kahteen juhlaan mahtuu niin paljon ystävyyttä ja iloa, että sen voimalla jaksan taas seuraavaan kauteen.

Pusuja!