Uraohjausta ja työhaastatteluja

Latoin tuon otsikon monikkoon ihan tarkoituksella. Se näyttää paremmalta. :)

No, mutta. Olen siis tänään ollut ensimmäisen kerran yhteydessä psykologiin, joka tekee uraohjausta. Ihan TE-palveluiden hommia tämä. Hyvä.

Tämä oli hyvä. Selkiytti päätä kummasti ja sovimme jo uudenkin verkkotapaamisen. Se tosin tarkoittaa, että minun pitää seuraavat kaksi viikkoa olla aktiivinen ja itseohjautuva. Kivaa sinänsä, sillä en oikein jaksa maata verkkarit jalassa himassa katsomassa televisiota mistä ei tule mitään mielenkiintoista.

Pitää tutustua erilaisiin sivustoihin. No usein nämä sivustot ovat minulle jo tuttuja, mutta hän osasi kivasti esitellä minulle työvoimakoulutuksia, jotka alkoivat kiinnostaa minua enemmänkin.
Niissä kuulemma voisi olla potentiaalia työllistyä. Kuten vaikka FEC-koulutus. Täytyy tutustua.

Unohdan joskus olevani ammattilainen. Henkilö, jolla on kokemusta enemmän kuin koulun penkillä istuneilla. Olen siis asiantuntija. Ja saan olla sitä. Olen jo pitkään ollut allapäin (työhaullisesti), kun hakijoilta vaaditaan ihan kamalasti koulutusta vähäpätöisiinkin tehtäviin. Tosin mielestäni ei ole sellaista vähäpätöistä tehtävää. Että niin.

Olen kuitenkin ollut varma, että koulutukseni ei riitä niihin tehtäviin mihin olen hakenut. Ja niin se voi ollakin. Asun seudulla jolla ei ole juurikaan työpaikkoja ja kun levitän aluetta laajemmalle, lisääntyy hakijamäärät räjähdysmäisesti. Täällä on yksinkertaisesti työnantajan markkinat niillä aloilla, joihin minä haen. Olenko väärässä? Olenhan asiantuntija. Osaaja.

Voi olla, että olen väärässä, en vain ole osannut esittää itseäni riittävän näyttävällä CV:llä tai hakemuksella. Olen ehkä liian fraaseinen (sanotaanko se noin?). Olen ehkä liian kauan ollut ulkona työnhakupiireistä. Ehkä. Olisiko asiat toisin, jos olisin henkilö, joka hakeutuu uusiin tehtäviin aina kahden vuoden välein. Näyttääkö CV:ni tylsältä? Kaksitoistavuotta samalla työnantajalla. Tehtävän tosin ovat vaihtuneet isossa talossa, mutta riittääkö se? Riitänkö minä?

Tähän pohdintaan on hyvä lopettaa.

Ainiin... mulla oli eilen työhaastattelun ensimmäinen osuus. Ensiviikolla selviää pääsenkö jatkoon. Sitä jännätessä työvoimakoulutuksia kahlailemaan!






Kommentit

Suositut tekstit