Kun tanssit paremmin kuin muut!

Viime viikonloppuna oli juhlat. Saslik kemut saaressa yhdessä "muutaman" ystävän kanssa.
Viikonloppu oli huikea. Lapsille aarteenmetsästystä, aikuisille voimisteluesitystä ja live musiikkia.

Perjantai oli tyyni päivä. Mieli oli vakaa, mitä se on ollut onneksi jo hetken aikaa vaikka uusia käänteitä home sweet homessa onkin viimeaikoina ollut.

Kyllä. Esikäsittely alkaa. Tottakai minua jännittää, pelottaa, hirvittää ja helpottaa.
En osaa odottaa mitään. En halua odottaa mitään. Jos odotan jotain se menee väärin. Perseelleen ja petyn, minuun... ei, meihin sattuu. Koko perhe kärsii.

Mutta mieli on silti tyyni. Ositain se johtunee noista myrkyistä mitä joudun syömään, osa taas siitä, että kaikesta on kulunut riittävästi aikaa ja olen lähellä olla sinut itseni kanssa.
Lähellä. En kuitenkaan vielä ihan siellä, mutta lähellä.

Mihin me jäätiin... niin perjantaihin. Ilta oli tyyni ja rauhallinen. Purjeita oli turha nostaa. Ajoimme koneella saareen. Kaksi tuntia puksutusta. En vain tajua miten joku jaksaa ajaa moottoriveneellä pidempiäkin pätkiä... Mutta jotkut jaksavat ja nauttivatkin siitä ja mikäs siinä. Veneily kaikissa sen muodoissa on vain niin siistiä.

Saavuimme saareen ja ilmassa oli odotuksen tunnelmaa. Ilta oli jo pitkällä, grillasimme jotain pientä ja ihanaa, saunoimme ja kömmimme nukkumaan hyvillä mielin. Vaikka naisten sauna olikin kylmä kun pääsimme sinne, mutta mikäs siinä oli sitä lämmitellessä ja syksyn saapumista ihmetellessä. Miehillä oli ainakin lämmin sauna! :D Sen päälle oli mainio kömpiä lämpimään veneeseen nukkumaan.

Lauantai aamuna pienin heräsi jo kahdeksalta. Hän oli ihan intoa täynnä sillä tänään tulisi hänen omia pikkuystäviään ja he voisivat leikkiä vaikka mitä! Työnsin lapselle kännykän kouraan ja annoin hänen katsoa ohjelmia täysin tyytyväisenä seuraavat tunnin. Paska mutsi, tiedän. Joku reipas olisi heti heräännyt ja tehnyt gourme aamiaisen ja hössännyt muuta. Minä nukuin hyvillä mielin vielä tunnin.

Kun aamiainen sitten oli nautittu, piti jo kiitää aamusaunaan. Olisi kaksi tuntia hyvää aikaa saunoa mitä parhaimmassa seurassa ystävien kanssa. Sauna oli tällä kertaa kuumana ja mieli oli korkealla.

Tämä on juuri sitä mitä haimme Merikarhuista. yhteisöllisyyttä, mukavia ihmisiä, saunaa, juhlaa ja elämää.

Tomerat naiset pyörittivät saunavuoron kunnialla päätökseen ja alkoivat valmistella tulevaa iltaa. Heillä oli melkoinen työ edessä, mutta jokaisella oli hymy huulilla.

Pikkuihmiset saivat sitten aarteenmetsästyksensä ja me vanhemmat kipitimme perässä. Kaikki aarteet löytyi kuin löytyikin ja jokainen sai palkinnon. Ainakin meidän jantteri oli onnensa kukkuloilla kun pääsi etsimään ja löytämään, sai palkinnon ja ehkä yhden maailman parhaimmista kokemuksista hänen pienen elämänsä varrella.

 Ilta saapui nopeasti, vaikka päivä tuntuikin pitkältä. Oli aika siirtyä illallisen pariin. Luvassa Venäläisiä herkkuja ja hyvää ohjelmaa, mukaan lukien mahtavaa seuraa.

Päydät notkuivat hyvää ruokaa ja vaikka kapu hävisikin grillin taakse apukokiksi, oli seura mitä mainioin. Ruoka oli erinomaista ja vieläpä terveellistä. Liikutuin lähes kyyneliin maistellessani näitä upeita luomuksia. Ihmiset olivat todella nähneet vaivaa tämän eteen. Ja "tämän" edessä oli kaikkien meidät lähes seitsemän kymmenen helppo hymyillä.

Tämä oli se hetki kun tajusin, että olen onnellinen juuri nyt. Tässä ystävien keskellä. Tämä oli sitä elämää jota halusin elää, joka teki minut ja perheeni onnelliseksi.

Viimeistään tässä Venäläisen voimisteluryhmän esiintymistä katsellessa, ja nauraessa tulin tietoiseksi siitä, että elän sittenkin hyvää elämää. Tämä kosketti minua suuresti. Tuo heittäytyminen ja itsensä likoon laittaminen oli jotain suuren suurta. Tämä yhteisö, minun yhteisö, meidän yhteisö.

Olin itkun partaalla lähes taukoamatta. Nauroin vedet silmissä ja mupelsin aivan upeita emmeitä. Sain jutustella ihanien ihmisten kanssa niitä näitä. Ei puhuttu minusta tai minun sairaudesta, ei meidän talosta ja sen huolista, vaan ihan tavallisista asioista, tavallisten ihmisten kesken. Minulta ei vaadittu mitään. Sain vain olla ja hymyillä, naurahtaa ja jopa hiukan kyynelehtiä.

Oli sanoin kuvaamattoman suuri helpotus tuntea näitä tunteita, sillä en ole tuntenut niitä vähään aikaan. Olen luullut, että kaikki tuo on kadonnutta, taakse jäänyttä elämää. Luulin, että lääkkeet olisivat vieneet minulta ilon ja surun, mutta olin väärässä. Toivottavasti sinäkin olet, joka luulet edelleen niin. Tämä on vain vienyt muutaman vuoden aikaa. Muutamakin vuosi on pitkä aika olla kokematta iloa. Ihan spontaania iloa ilman yhtään väkinäistä hymyä. Mutta minä kestin sen. Kestin kaiken ja nyt sain kaiken takaisin monin kerroin! Älä nyt luule, että se mitä koin olisi ollut maanista, sillä sitä se ei todella ollut. Olen oppinut tunnistamaan manian ja tämä ei ollut sitä. Tämä oli aitoa iloa.

Aitoa iloa oli myös yön viimeiset tanssiaskeleet. Se kun tiedät olevasi hyvä tanssimaan ja ympärilläsi on ihmisiä, jotka arvostavat sinua. Tanssivat kanssasi tasa-arvoisesti. Jokaisella on ilo katseessa ja keveys huulilla. Jokainen on saman arvoinen ja maailman paras tanssija. Ja jalat kipeinä tanssimme kohti huomista. Minä rakastin jokaista sillä hetkellä.

Ja kiitos siitä kuuluu perheelleni. Kiitos, että olette jaksaneet kannatella minua nämä vuodet. Kiitos kuuluu myös tämän illan tehneille. Kiitos tuhannesti, että annoitte minulle kaikki nämä tunteet. Olette kultaakin kalliimpia. Ette arvaakaan miten pieni ihminen voi olla onnellinen, kiitos teille.

Kiitos lukijoilleni, että olette jaksaneet jakaa tämän kaiken kanssani. Se on yksi asia, joka on pitänyt minut jalkeilla. Olen saanut purkaa. Olen saanut kirjoitta tuskaa ulos. Se on tehnyt minusta tällaisen. Vähän rikkinäisen, mutta silti ehyen. Kiitos.