Kallaveden sameat veet

Kunnonpaikka Kuopio.

Siellä pidettiin meidän "Pörröjen" kuntoutus. Kuntoutus on Kelan maksaman kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvä ja sen tarkoituksena on... KUNTOUTTAA! Tämä on suunnattu työelämässä oleville, tai sinne palaaville, kahdenvaiheilla oleville ja sen sellaisille.

Paikka oli tosi kaunis. Uskomaton kesä oli puhjennut kukkaan ja lämpöä riitti. Kuopiolaiset osoittautuivat kovin ystävällisiksi ja ihaniksi ihmisiksi.

Kävin joka päivä hyvänmittaisella kävelyllä ja keräsin riittävästi askeleita. Silti tuli huono omatunto jos lööbasin sisällä kun aurinko paistoi. Ulos, ulos pitäisi päästä!

Päivät alkoivat mikä milloinkin kellonaikaan, mutta kasin aamut olivat kaikkein vaikeimpia. Hassua. Olenhan joka päivä duuniin mennyt kahdeksaksi. Mutta vaikeaa se vain oli. Onneksi, siis ONNEKSI sain ihan mielettömän huonekaverin, jolla oli yhtä vaikeaa ja meidän rytmit osuivat aika samaan. Ei tarvinnut elää ihan ulkona omasta elämästään. Saattoi hyvinkin mennä nukkumaan kun nukutti ja herätä suhteellisen samaan aikaan touhuamaan.

Mitä kuntoutuksessa sitten tehtiin. No ihan ensinnä tärkein juttu oli vertaistuki. En tajunnutkaan miten tärkeää se oli tutustua ihmisiin joilla kaikilla on jotain samaa kuin minulla. Istuin huoneessa joka on täynnä ihmisiä. Ihmisillä kaikilla on sama pöpö kuin minulla. Kuin olisin itseäni kuunnellut. Huojentavaa, ihanaa ja surullista samaan aikaan. Olin ollut niin yksin ja nyt meitä oli kasa. 

Sen lisäksi opettelimme uusia liikuntamuotoja, venytyksiä ja liikkeitä. Opettelimme tunnistamaan omia piirteitämme, teimme tavoitteita ja olimme vain.

Nautin koko viikosta, vaikka koti-ikävä vaivasikin ja ahdistus kävi väliin aika kovaksikin. 

Viikon verran avautumista ja tuntemista, itkua, naurua ja ahdistusta. Helpotusta, tunnon tuskaa ja synninpäästöjä. Tunsin itseni eläväksi.ö

Sitten oli aika palata. Kotiin. Veneelle. Saareen, lomalle. Viikonloppu tuntui pitkältä ja olin aivan loppu. Lauantaina sain ruotooni liikettä, mutta sunnuntaina olin kuin lamaannuksissa.

Lauantaina teimme pikku-ukon kanssa puita talkoosaunaan, kannoimme vesiä ja chillailimme rantavedessä.

Sunnuntaina makasin ja poltin nahkaa. Kirjaimellisesti... tyhmä, tyhmä minä. Kaikkien näiden merellä vietettyjen vuosien jälkeenkin osaan näköjään polttaa itseni. Tyhmä...

Tarvitsin tämän viikonlopun. Tarvitsin sen jokaisen hetken, sillä nyt meillä alkaa muuttoviikko ja stressitasot nousevat. Töitä ei ole näköpiirissä, mutta en minä nyt mitään jaksaisikaan tehdä. Pakkaamista pakkaamisen päälle. Siivoamista siivoamisen lisäksi. Noh, kyllä te tiedätte. Jokainen lienee muuttanut jossain vaiheessa tai on ainakin ajatellut sitä. 

Olisin voinut talkoilla enemmän ja koenkin siitä vähän syyllisyyttä. Mutta olin aivan helvetin loppu. Kurjuus myllersi sisälläni ja kouri vatsaani. Olin niin loppu. Kuin synnytyksen jäljiltä. Samalla olin kuin uudesti syntynyt. Olen saanut seitsemän uutta sisarusta joille voin kertoa aivan kaiken. Jotka ymmärtävät minua paremmin kuin niin moni muu. 

Istun nyt tässä kone sylissä. Mietin jokaista uutta ihmistäni ja kiitän mielessäni sitä Kelan tyyppiä joka päätti, että juuri tämä porukka menee kimppaan. Kiitos.