Kyllä kesäloma maistuu!

Mä olen odottanut tätä lomaa paljon. Kerrostaloon muutto, duunikuviot, kaikki. Väsyttävä kevät takana ja loma edessä.


Meidän kesälomat on koostuneet veneilystä jo kohta kaksikymmentä vuotta. Alkuun Näsijärvellä ja sitten merellä. Viikonloput kotinurkilla, mutta lomat sitten pidemmillä reissuilla. 


Tänä kesänä tarkoitus on suunnata länteen. Ehkä Ruotsiin, mahdollisesti Naantaliin ja voi olla, että piipahdetaan Maarianhaminassa. Mene ja tiedä. Suunnitelmat on yhtä luotettavat kuin sääennuste, jonka mukaan mennään.


Nyt ollaan Ådskärissä. Hangon länsipuolella. Ihan magee saari. Ei olla täällä ennen oltukaan. 
Kallioinen, joten käärmeitä on. Pitää olla tarkkana kuin porkkana. Lulu on niin pikkuinen, että yksi käärme voi saada pahaa jälkeä aikaiseksi.


Se, mistä nautin, on ehdottomasti tämä kun pää on tyhjä. Siellä ei liiku muuta kuin sisäinenkarttasovellus ja purjeensäätöopas.


Tuuli sekoittaa tukan ja kylmä olut huuhtelee hänäkäsmussakan (Lady Gracen legendaarinen munakashässäkkä. Kryssimössöjen aatelia).
Mikään ei voi mennä pieleen nyt. Paitsi kaikki, mutta ei mietitä sitä nyt.


Nyt ollaan reissussa kolmistaan. Vanhin (ihan just 18v.) ja keskimmäinen (ihan melkein kohta 16v) jäivät himaan pitämään naapureille jöötä.
Keskimmäinen on vannotettu tulemaan mukaan messiin loman puolivälistä, mutta vanhinta en enää saa mukaan.


Ihan outoa olla liikenteessä näin pienellä porukalla. Kukaan ei tappele, eikä juurikaan kiukuttele. Kukaan ei mölise ja aiheuta hämmennystä, muuta kuin ehkä minä.


Mutta palataanpas tähän lomaan. Aloitettiin Skrubböstä. Pudotettiin sinne kaasupullo, syötiin, saunottiin ja nukuttiin. Siitä Matgruvanille jossa grillattiin, saunottiin ja nukuttiin. Aamulla ennen seitsemää ylös, koira pissille ja matkaan. Pysähdyttiin Hankoon kauppaan ja siitä Ådskäriin. N.43NM.


Dogithedog nauttii olostaan. Täällä veneellä on helpompi olla kuin kotona. Ei tarvitse jatkuvasti vahtia ja haukkua. Ihanaa lepoa myös mutsin sielulle.


Mut nyt. Nyt ollaan perillä. Perillä lomassa. Perillä nautinnossa ja rauhassa. Perillä asian ytimessä. Siellä missä kaiken pitäisi olla.

Kommentit

Suositut tekstit