Vuosaari

Katsoin eilen elokuvaa Vuosaari.
Se oli ahdistavaa, loistavaa draamaa.
Se muistutti minua nuoruudestani Korsossa.
Olen kokenut noista tapahtumista useita itse tai välillisesti.

Olen istunut sohvalla, kun kaverini mutsi on huutanut naama punaisena rivouksia alakoululaiselle. Pienelle ihmiselle asioista mistä ei pitäisi huutaa.

Olen katsellut miten narkomaani varastaa nälkäänsä, paskoo alleen, oksentaa.

Olen seurannut sivusta miten yläkoululainen käsittelee asetta kuin vanha tekijä.

Olen menettänyt ihmisiä huumeille, alkoholille, aseille.

Olen itse juonut liikaa, kokeillut kaikkea, ollut liian nuori.

Olen ollut keskellä perheriitaa ja tuntenut miten sylki lentää kasvoille.

Ollut alakoululaisena yksin ystävän luona iltamyöhään asti. Söimme lettuja ja suklaata illalliseksi.

Olen ollut tolkuttoman yksinäinen vaikka olen ollut ihmisten ympäröimänä.

Minut on riistetty lapsuudestani liian aikaisin.

Lapsuuteni oli silti onnellinen. Minulla on ollut perhe. Äiti ja isä. Välittävät sisarukset. Minulla on ollut voimaa kieltäytyä aseista, kovimmista huumeista. Minulla on ollut joku johon luottaa vaikka kaikki kaatuu päälle.

Minulla on ollut onnea. Sattuu se silti. Katsoa televisiosta kaikkea sitä mistä on luullut jo päässeensä yli.

Niin ja söin tänään homeista leipää.