J.Pukkia, Madeiraa ja mitäpä muuta kuin perus mussutusta.

Istun tässä ja tuijotan näyttöä. Pakko pitää taukoa työn tekemisestä.
Ei suju, niin ei suju. Tulee stoppi. Luovaa työtä on vaikea tehdä 8-16. Mutta tehtävä on se, mitä tehtävä on.
Kahvia tippuu syliin ja ajatukset eivät juokse. Tai juoksee, mutta ihan väärään suuntaan.
Sinne, minne ei saisi. Minne ei voisi. Mihin on pääsy kielletty.

Pudistelen itseäni. Ravistelen ja pöristän huulia. Prrrr. Olen ollut luova jo neljättä tuntia putkeen. Istun vanhempien herrasmiesten ympäröimänä ja kuuntelen miten Volvot sitä ja Audit tätä. Niin kiinnostavaa, että en tiedä mitä tekisin. Nauraisinko, itkisinkö vai ihan olisin vaan kuuntelematta.

Huokaus.

Oltiin tässä eräänä päivänä kaupassa. Joulupukkiaika on saapunut. Tontut hiipii nurkissa ja tarkkailee. Miten net eivät tarkkaile koko vuotta? Miten niin vain nämä kaksi viimeistä kuukautta?

Vai tarkkaileeko net koko vuoden? Met ei vain tiedosteta sitä... No joka tapauksessa, minä saan lahjoja. Tai en saa, mutta ansaitsisin kyllä! Olen ollut kiltisti. Olen taas iloinen ja hymyilen melkein joka päivä. Olen positiivinen ja ystävällinen. Olen palannut töihin ja se tuntuu fantastiselta.
Olen ylipäätään elossa ja voimissa. Eikö se ole lahjan paikka?
Voisikohan Joulupukki piffata minulle kampaajan?

No voisi tai ei, lapselle pitää saada lahjoja. Niinpä siellä kaupassa piipahdimme poikkeuksellisesti lahjahyllyjen väliin. En ikinä ole pistänyt huomiota siihen, miten tarkkaan lapsi valitsee lelunsa. Se on aina tuntunut siltä, kuin lapsi haluaisi vähän kaikkea, mutta tämä lapsi tiesikin presiis mitä halusi. Hyvä. Helpottaa minun joululahjan hankintaa hieman.

Eikä tuo halunnut edes mitään kallista tai ihan jonninjoutavaa. Hamahelmiä ja ryhmähau ajoneuvon. Siinä kaikki... paitsi pari actionfiguuriakin voisi olla. No, met otettiin Joulupukille kuva ja lupasin lähettää sen textarilla J.Pukille, jotta tämä tietäisi mitä antaa Otolle lahjaksi. Tällä keinolla sain tuon kirkassilmäisen pikku-ukon pois leluosastolta ja tyhjin käsin (lukuunottamatta sitä valomiekkaa, joka oli ihan pakko ostaa kun päiväkodissa on staarvaars esitys) kotiin.

No joo se Joulusta ja J. Pukista.

Mennään tässä vähän taakse päin ja katsellaan maisemia ikkunasta. Sillä aikaa kun Suomessa kelit viileni ja talvi alkoi tehdä tuloaan, olin lomalla Madeiralla. 

Ah Madeira. Lämmintä, seesteistä ja rentouttavaa. Vai oliko? Noo...

Kaikki alkoi siitä, kun tätiliini alkoi jutella mukavia. "Voi kun vielä pääsisin Madeiralle. Olisiko se vielä kuin koti jonne palaan?"
Sitten kuin puskista, hän ehdotti matkaa minulle. Minun lähtemiseni ei ollut mitenkään itsestään selvä ja asia jäi hautumaan. Enhän voi jättää perhettä viikoksi ilman, että asiasta pidettäisiin neuvonpitoa.

Neuvonpidot pidettiin ja lupa myönnettiin. Niinpä lentokoneen nokka suuntasi kohti Madeiraa!

Maisemat olivat henkeäsalpaavia... kirjaimellisesti! Korkeanpaikankammoni sai oikein tosissaan siedätyshoitoa. Kyllä. Rotko toisensa perään ja mamma haukkoi henkeään. Mutta selvisin siitä hienosti! Hyvä minä.

Lumoavalla läntisellä Madeiralla oli tarjota muutakin kuin rotkoja. Erään rotkon varrella oli paikallinen baari, josta sai pientä korvausta vastaan ostaa Ponchaa. Kyllä. Ponchaa joka on paikallista drinksua. Kamalaa litkua. Vaikka ostinkin sitä pullon pikkujouluihin. ;D

Paikallisessa oli tapana syödä pähkinöitä Ponchan kanssa.

Ponchan maistelun jälkeen pähkinänkuoret heitettiin lattialle. Iltaan mennessä kahlataan pähkinän kuorissa!

Eräänä iltana istuimme kahvilassa seuraamassa ohikulkevia ihmisiä ja kuin sattumalta (siis oikeasti sattumalta) paikalle pölähti kitaravirtuoosi kollegoineen. Mikä ihana juttu! Lämmin ilma ja ihana ilta sekä upeaa musiikkia. Ihan parasta.

Kun emme katselleet ohikulkevia ihmisiä romanttisessa pikkukahvilassa, tätiliini väritteli aikuisten värityskirjojaan ja luki romaanejaan hotellihuoneessa, minä makasin altaalla. Madeiralla on vain kaksi uimarantaa joille ei kummallekaan ollut tällä kertaa mitään asiaa. Matkakumppanini on enemmän hotellihuone -tyyppiä. No siinä sitten kun makasin altaalla, oli hyvää aikaa kutoa vähän sukkaa! Ihan super kivaa auringonottoa.

Tämä alla oleva kuva on ystävälleni... Katinka: LOKKI! (tai sitten pulu...)

Läksiäisillallinen käytiin nauttimassa neekeripapan ravintolassa. Aivan mielettömän hyvä palvelu, maukasta ruokaa ja iloinen neekeripappa.

Ja kisuli kerjuulla!

Siinä viikon loma lievästi typistettynä. Oli kiva loma kaikesta huolimatta. En halua puida siellä kärsimääni ahdistusta tässä sen enempää, mutta myönnän sen olemassaolon kuitenkin. Se meni ohi, kun pääsin takaisin kotiin oman kullan kainaloon.

Työ on toinen hyvä palauttaja. Oli ihana palata töihin. Tehdä jotain ja tuntea itsensä tarpeelliseksi.
Mutta se siitä. Nyt palaan takaisin sorvin ääreen ja teen tunnit sisään. Ehkäpä luovuuteni kukkii tämän vuodatuksen jäljiltä?!