Elämä kahdessa osassa.
Meillä eletään elämää kahdessa osassa. On se osa, joka elää veneelle ja merelle ja se osa, joka vaeltaa ystävältä ystävälle joka jumalan viikonloppu.
Eli siis talvikausi ja kesäkausi.
Talvikautena me emme ole kotona. Käymme mahdollisimman paljon ystävillämme ja kaikissa mahdollisissa kissanristiäisissä tai sukuloimassa. Liikumme taotta, eikä kotona ketään paljoakaan näy. Paikat pölyttyvät ja ovat sekaisin, kun eihän kukaan ole sitä sotkua katsomassa. Arki-iltaisin ei ehdi nähdä mitään, kun on kaiken maailman liikuntaharrastuksia, kaupassa käyntiä tai muuten vain ulkoilua. Eli sulassa sovussa sotkut ja me.
Sitä "kärvistellään" talven ylitse näillä konsteilla ja yleensä talvi meneekin hujahtamalla, kuten tänäkin vuonna. Vaikka emme saaneet tänä vuonna perheen yhteistä Joululomamatkaa tehtyä, niin talvi oli silti ihan kivuttoman lyhyt.
Sitten tulee kevät ja luonto ja meidän perhe herää horroksesta. Kevät lähtee liikkeelle mustarastaasta ja jatkuu heti perään veneen huoltamisella. Tänä vuonna, kuten kuvassa alla näkyy, hioimme vanhat vesilinjan raidan pois ja kapteeni maalasi uudet noin 5 cm korkeammalle. Ihan absurdi homma, mutta pieni verrattuna telakkanaapurin puuvenehommiin.
Mutta kevät, kesä ja syksy on maailman parasta aikaa. Aurinko lämmittää (vaikkakin vain kaksi päivää kesässä) ja linnut livertää. Keväällä kurjet huutelee kunnes taas syksyllä samat kurjet muistuttavat talven tulosta. Elämän parasta aikaa.
Kyllä, olen sääriippuvainen ja kesäaddikti. Ei sillä, etteikö talvessakin olisi puolensa, mutta ne eivät liity säätiloihin, vaan super ihaniin ystäviimme, jotka sietävät meitä viikonlopusta toiseen koko pitkän talven ajan.
Kesä sitten. Kesä alkaa viimeistään vapusta jolloin vene tipahtaa tuohon Itämeri -nimiseen lätäkköön tuossa vieressä. Se alkaa juurikin silloin. Vaikka on kylmä, niin ei haittaa mitään. Riittävästi vaatetta (joskin mikään vaate maailmassa ei riitä lämmittämään minua) päälle ja merelle. Luonto on niin riipaisevan lähellä kun on vesillä. Sitä ei sanoin oikein pysty kuvailemaan. Ihanaa, kaunista, terapeuttista, omaa, lähellä, tunteellista, kosmista ja niin edelleen. Eeppistä, joku voisi sanoa.
Kesän ainoa miinus on se, että kaikki muutkin alkavat elää silloin. Tarkoitan tällä sitä, että tulee niitä kaikenmaailman ristiäisiä kuten häitä, syntymäpäiviä ja muita juttuja, mitkä voisi ihan hyvin hoitaa talvella. Mikä estää juhlimasta syntymäpäiviä marraskuussa vaikka ne todellisuudessa olisivat kesäkuussa?? Niin meillä lasten syntymäpäiviä vietellään. Vähän joko aikaisessa, tai sitten vähän myöhäisessä. Mutta ei parhaan sesongin aikaan. No herranjumala, eihän me olla edes kotona viettämässä mitään juhlia!
Kesä menen laineilla. Koko kesä. Asumme pikkuruisessa veneessämme läpi tuulen ja tuiskun, auringon ja paisteen. Elämä ilman televisiota ja jatkuvaa kännykän pälyilyä on vapauttavaa. Kokeilisitte joskus. Siis vesillekin voi lähteä, mutta kokeilkaapa tänä kesänä lähteä piknikille ilman kännykkää! Ihan pariksi tunniksi ottamaan soolberia ja katselemaan toisia ihmisiä. puistoa, luontoa, ihan mitä vain. Meillä on upeita yhteisiä retkipaikkoja, puistikoita ja vaikkapa rantaterasseja pilvin pimein. Niissä kaikissa voi viettää aikaa ilman kännykkää. Jopa omalla terdellä tahi parvekkeella voi olla ilman kännykkää. Voi olla, minä tiedän.
Oi! Tulipas tästä paatoksellinen juttu. Pahoittelut, mutta kesä on vain niin lähellä, etten meinaa pysyä housuissani!! Siihen asti; moi!
Eli siis talvikausi ja kesäkausi.
Talvikautena me emme ole kotona. Käymme mahdollisimman paljon ystävillämme ja kaikissa mahdollisissa kissanristiäisissä tai sukuloimassa. Liikumme taotta, eikä kotona ketään paljoakaan näy. Paikat pölyttyvät ja ovat sekaisin, kun eihän kukaan ole sitä sotkua katsomassa. Arki-iltaisin ei ehdi nähdä mitään, kun on kaiken maailman liikuntaharrastuksia, kaupassa käyntiä tai muuten vain ulkoilua. Eli sulassa sovussa sotkut ja me.
Sitä "kärvistellään" talven ylitse näillä konsteilla ja yleensä talvi meneekin hujahtamalla, kuten tänäkin vuonna. Vaikka emme saaneet tänä vuonna perheen yhteistä Joululomamatkaa tehtyä, niin talvi oli silti ihan kivuttoman lyhyt.
Sitten tulee kevät ja luonto ja meidän perhe herää horroksesta. Kevät lähtee liikkeelle mustarastaasta ja jatkuu heti perään veneen huoltamisella. Tänä vuonna, kuten kuvassa alla näkyy, hioimme vanhat vesilinjan raidan pois ja kapteeni maalasi uudet noin 5 cm korkeammalle. Ihan absurdi homma, mutta pieni verrattuna telakkanaapurin puuvenehommiin.
Mutta kevät, kesä ja syksy on maailman parasta aikaa. Aurinko lämmittää (vaikkakin vain kaksi päivää kesässä) ja linnut livertää. Keväällä kurjet huutelee kunnes taas syksyllä samat kurjet muistuttavat talven tulosta. Elämän parasta aikaa.
Kyllä, olen sääriippuvainen ja kesäaddikti. Ei sillä, etteikö talvessakin olisi puolensa, mutta ne eivät liity säätiloihin, vaan super ihaniin ystäviimme, jotka sietävät meitä viikonlopusta toiseen koko pitkän talven ajan.
Kesä sitten. Kesä alkaa viimeistään vapusta jolloin vene tipahtaa tuohon Itämeri -nimiseen lätäkköön tuossa vieressä. Se alkaa juurikin silloin. Vaikka on kylmä, niin ei haittaa mitään. Riittävästi vaatetta (joskin mikään vaate maailmassa ei riitä lämmittämään minua) päälle ja merelle. Luonto on niin riipaisevan lähellä kun on vesillä. Sitä ei sanoin oikein pysty kuvailemaan. Ihanaa, kaunista, terapeuttista, omaa, lähellä, tunteellista, kosmista ja niin edelleen. Eeppistä, joku voisi sanoa.
Kesän ainoa miinus on se, että kaikki muutkin alkavat elää silloin. Tarkoitan tällä sitä, että tulee niitä kaikenmaailman ristiäisiä kuten häitä, syntymäpäiviä ja muita juttuja, mitkä voisi ihan hyvin hoitaa talvella. Mikä estää juhlimasta syntymäpäiviä marraskuussa vaikka ne todellisuudessa olisivat kesäkuussa?? Niin meillä lasten syntymäpäiviä vietellään. Vähän joko aikaisessa, tai sitten vähän myöhäisessä. Mutta ei parhaan sesongin aikaan. No herranjumala, eihän me olla edes kotona viettämässä mitään juhlia!
Kesä menen laineilla. Koko kesä. Asumme pikkuruisessa veneessämme läpi tuulen ja tuiskun, auringon ja paisteen. Elämä ilman televisiota ja jatkuvaa kännykän pälyilyä on vapauttavaa. Kokeilisitte joskus. Siis vesillekin voi lähteä, mutta kokeilkaapa tänä kesänä lähteä piknikille ilman kännykkää! Ihan pariksi tunniksi ottamaan soolberia ja katselemaan toisia ihmisiä. puistoa, luontoa, ihan mitä vain. Meillä on upeita yhteisiä retkipaikkoja, puistikoita ja vaikkapa rantaterasseja pilvin pimein. Niissä kaikissa voi viettää aikaa ilman kännykkää. Jopa omalla terdellä tahi parvekkeella voi olla ilman kännykkää. Voi olla, minä tiedän.
Oi! Tulipas tästä paatoksellinen juttu. Pahoittelut, mutta kesä on vain niin lähellä, etten meinaa pysyä housuissani!! Siihen asti; moi!
Kommentit
Lähetä kommentti