Voinko olla onnellinen, kun pitäisi olla onneton. Elämää homehelvetin keskellä.

Aamu aukesi ankeana. Sää oli ihan ok, mutta mieli ei. En oikein olisi jaksanut nousta, mutta pakko, mikä pakko.

Siispä nousin ylös, suoritin pakolliset askareet ja kömmin takaisin painajaisten maailmaan. Mutta en voinut nukkua koko päivää. Oli mentävä asioille.

Minä sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä (niille, jotka eivät jo tienneet) ja käyn tällä hetkellä luentosarjaa mielen kiemuroista eli ahdistushäiriöstä. Se on sangen mielenkiintoista ja opettaa paljon itsestä kuin myös kanssaihmisistä.

Mutta... se on armottoman raskasta. Kun joutuu koko ajan skannaamaan itseään ja miettimään, että olenko tuollainen vai tällainen. Miten toimin tilanteissa ja sopiiko joku kuvaus minun käyttäytymiseeni.

Kaksi tuntia tiukkaa asiaa ja olin aivan loppu. Elämään mahtuu kuitenkin tiettyjä ilon pilkahduksia ja niihin takerruin tänään. Jäin miettimään, voinko olla onnellinen, kun pitäisi olla onneton?l

Zumba. Kuten viimeviikolla jo hehkutin niin zumba oli tämänkin päivän pelastus. Vetäjä on mielettömän energinen tyyppi ja vetää minut ainakin mukaansa ihan täysillä. En voi olla hymyilemättä koko tunnin ajan ja tajuan, miksi kaikki hehkuttavat sen nimeen.

Kun hikinen ja onnellinen tunti on ohi, jäin taas pohtimaan tuota kysymystä. Miksi tunnen syyllisyyttä siitä jos tunnen onnellisuutta? Miksi en voisi olla, ainakin hetkittäin, onnellinen? 

Viime viikonloppu vei meidät jälleen merelle. Kävimme Stora Halsössä, jonka olemme nimenneet lasten kanssa murkkusaareksi. Siellä on muurahaisia miljoonittain! Saari sijaitsee Kirkkonummen edustalla ja se kuuluu Uudenmaan Virkistyalueyhdistyksen tukikohtiin ja sitä ylläpitää Kantvikin Purjehtijat ry. 

Meidän piti treffata siellä ystävät, mutta heille tuli trabelssia ja he eivät päässeet seuraamme. Menimme silti sinne, vaikka se onkin melko matkan päässä omasta Espoon Pursiseuran satamastamme. Menimme, koska sää purjehdukselle oli mitä mainioin! Siinä tyhjenee pää totaalisesti, kun purjeet nousevat ja tuuli kuljettaa. 

Rantauduimme melko hiljaiseen satamaan ja syöksyimme saunanvarauskirjan kimppuun. Turhaan kiirehdimme. Mutta saunaan emme kiirehtineet. Sinne vaelsimme rauhallisin mielin ja sielu avoinna luonnon ihmeille.

Saunottiin ja nautittiin upeasta säästä. Unohdettiin kaikki paska, joka odotti meitä kotona. Ja olin onnellinen. Ainakin hetken.

Tähän viikonloppuun on mahtunut kaikki tunteiden eri värit. Tumman puhuvasta mustasta kirkkaan punaiseen ja keltaiseen. 

En edelleenkään tiedä, voinko olla onnellinen, kun pitäisi olla onneton. Mutta sen tiedän, että tunnen ja saan tuntea hyvää oloa. Se tekee minusta normaalin ja terveen aikuisen ihmisen. Vaikka maailma murjookin ja siis potkii päähän suurimmalla löytämällään saappaalla, niin pienet hyvän olon muruset tekee tästä elämisestä elämisen arvoisen. Ette minua nujerra!