Sokeririippuvuus vol. 1000 ja yksi yötä.

Miten jaksaa sokeririippuvuuteni tänään?
Paremmin.

Mutta ei se ole hävinnyt. Kun karsua ja makeaa on tarjolla, on sitä todella vaikea vastustaa. En osta sitä. Hyvä niin.

Mutta lasten karsupussit... voi tsiisös. Niitä en pysty vastustamaan. Niinpä syön lasteni karkit häpeilemättä tuntien krapulaa seuraavana aamuna. En jaksa lipittää punkkkua ja miksi lipittäisin kun paremman hypet saa karsusta. :D

Ja lapset kiittelevät. He ovat jo niin tottuneita minun karkkiryöväämiseeni, etteivät ole moksiskaan. Niin kauan tietysti kun vain karkkia on riittävästi.

Nyt joku Pyhä Jeesus Maaria rupee isottelemaan, että miksi opetat lapsillesi karkin syöntiä kun voisitte pupeltaa porkkanaa koko jengi. Haista sinä kuule pitkä p****. Kokeile itte kasvattaa porkkananpupeltajaa kahdesta teinistä ja yhdestä uhmaikäisestä. Ja jos onnistut siinä, niin tule meillekin tekemään sama temppu uusiksi.

Ah. Karsu. Mä rakastan sitä. Ja pullaa. Voi sitä pullaa mä niin rakastankin. Ja mun vyötärö. Se se vasta rakastaakin! Kyllä mä sitten olen rakkautta täynnä. Full with Love! Kirjaimellisesti.

Mää koitan nyt taas ottaa itteeni niskasta kiinni ja ens viikonloppuna en kyllä syö YHTÄÄN niin PALJOO karkkia kun viime viikonloppuna. Viikolla en mupella yhtään. EN yhtään.

Maanantai onkin mennyt jo hienosti ja sitten kun tämä postaus tulee julki joskus torstaina niin sittenhän mä olen jo hyvässä matkassa kohti sokeririippuvuutattomuuttani. Riippuvuutattomuutta...

Tähän on hyvä päättää tämä raportti tällä erää. Hyvää yötä.