Anna-Leena Härkönen, Valomerkki
Ystäväni kysyy mielenkiinnosta; "kiinnostaisiko?"
Kiinnostaisi. Lataan kirjan heti ja alan kuunnella sitä jännittyneenä. En koskaan aseta kirjalle odotuksia. Se pilaa lukukokemuksen aina.
Sen sijaan luotan lukijaan. Luotan ääneen ja sen taitavaan käyttelyyn. Minä rakastan äänikirjoja. Siksi, että samalla voin tehdä jotain mikä ei vaadi ajatusta, kuten tiskikoneen täyttö tai villasukan kutominen. Kädet vapaana on helpompi keskittyä ja saan kirjasta jopa enenmän kuin jos lukisin sen itse itselleni ääneen.
Lukija on pirun taitava. En kadu hetkeäkään ostostani. Tiedän, että tämä ystävyyssuhde tähän kirjaan päättyy hyvin.
Tarina alkaa masennuksella. Ja se jatkuu masennuksella. Sitä on tässä kirjassa paljon. Niin paljon, että se voisi olla häiritsevää, jos ei olisi etukäteen tiennyt, että kirjassa puhutaan masennuksesta. Mutta tämä koskettaa. Kuin lukisin omaa päiväkirjaani.
Minä olen ollut masentunut monta kertaa. Viimeisin "episodi" on vasta hiljan taittunut paremmaksi, joten aihe on minulle herkkä. Sieluni on avoinna kaikelle ja nämä sanat tuntuvat tulevan kuin minusta itsestä.
Vapauttavaa. Minun ei tarvitse kertoa mitään, minulle kerrotaan kaikki. Olen ajatellut samoin, tuntenut samoin, tehnyt samoin. Olen ollut Anita, olematta sitä loppuun asti. Anita tekee kaiken sen mitä minä tekisin, mutta en ole tehnyt.
Tämä ei kuitenkaan ahdista. Olen avoin mustalle huumorille, itseironialle ja kaikelle siltä väliltä. Ymmärrän tätä paremmin varmasti kuin ihminen, jolla ei ole ollut vastaavaa kokemusta. Jos sinä et tiedä mitä masennus on; lue. Jos tiedät liiankin hyvin mitä masennus on; lue.
Tämä kannattaa lukea vähintäänkin itseä sivistävänä teoksena ja todellakin viihdyttävänä kertomuksena naisesta joka kamppailee masennuksen kourissa kerta toisensa jälkeen.
En osaa enää sanoa muuta. Joku inhoaa tätä varmasti. Sitten inhoaa. Se tässä on hyvää, ettei se pyydä anteeksi keneltäkään. Se on raa´asti ja rehellisesti sitä mitä on ja siksi se on niin hyvä.
Kiinnostaisi. Lataan kirjan heti ja alan kuunnella sitä jännittyneenä. En koskaan aseta kirjalle odotuksia. Se pilaa lukukokemuksen aina.
Sen sijaan luotan lukijaan. Luotan ääneen ja sen taitavaan käyttelyyn. Minä rakastan äänikirjoja. Siksi, että samalla voin tehdä jotain mikä ei vaadi ajatusta, kuten tiskikoneen täyttö tai villasukan kutominen. Kädet vapaana on helpompi keskittyä ja saan kirjasta jopa enenmän kuin jos lukisin sen itse itselleni ääneen.
Lukija on pirun taitava. En kadu hetkeäkään ostostani. Tiedän, että tämä ystävyyssuhde tähän kirjaan päättyy hyvin.
Tarina alkaa masennuksella. Ja se jatkuu masennuksella. Sitä on tässä kirjassa paljon. Niin paljon, että se voisi olla häiritsevää, jos ei olisi etukäteen tiennyt, että kirjassa puhutaan masennuksesta. Mutta tämä koskettaa. Kuin lukisin omaa päiväkirjaani.
Minä olen ollut masentunut monta kertaa. Viimeisin "episodi" on vasta hiljan taittunut paremmaksi, joten aihe on minulle herkkä. Sieluni on avoinna kaikelle ja nämä sanat tuntuvat tulevan kuin minusta itsestä.
Vapauttavaa. Minun ei tarvitse kertoa mitään, minulle kerrotaan kaikki. Olen ajatellut samoin, tuntenut samoin, tehnyt samoin. Olen ollut Anita, olematta sitä loppuun asti. Anita tekee kaiken sen mitä minä tekisin, mutta en ole tehnyt.
Tämä ei kuitenkaan ahdista. Olen avoin mustalle huumorille, itseironialle ja kaikelle siltä väliltä. Ymmärrän tätä paremmin varmasti kuin ihminen, jolla ei ole ollut vastaavaa kokemusta. Jos sinä et tiedä mitä masennus on; lue. Jos tiedät liiankin hyvin mitä masennus on; lue.
Tämä kannattaa lukea vähintäänkin itseä sivistävänä teoksena ja todellakin viihdyttävänä kertomuksena naisesta joka kamppailee masennuksen kourissa kerta toisensa jälkeen.
En osaa enää sanoa muuta. Joku inhoaa tätä varmasti. Sitten inhoaa. Se tässä on hyvää, ettei se pyydä anteeksi keneltäkään. Se on raa´asti ja rehellisesti sitä mitä on ja siksi se on niin hyvä.
Kommentit
Lähetä kommentti