Moikkuli!
Sininen kausi. Minulla on. Kaiken pitää olla sinistä, jopa kynsilakan.
Sininen on kaunis väri joka tuo minulle meren mieleen. Meri, jota rakastan enemmän kuin montaa muuta asiaa. Rakastan ja pelkään. Ne kulkevat käsikädessä.
Pelko ja rakkaus. Pelko menettämisestä, pelko kuolemasta. pelko elämästä, pelko rakkaudettomuudesta. merihädästä, mistä vain. Ihminen kehittää itse omat pelkonsa. Niin minäkin.
Saan kauhukuvia. Mitä ne kauhukuvat sitten ovat? Ne ovat kuvia silmissäni. Näen miten pikku kippari hukkuu, kun en ehdi pelastamaan. Tai miten teini paleltuu kuoliaaksi. Näen miten myrskyssä masto katkeaa ja ja meripelastus ei vastaa.
Miten elämä loppuu yllättäen tai vähintään satuttaa pysyvästi.
Minä itse luon nämä kaikki kauhukuvat. Kuvittelen kaiken piirun tarkasti. Jokaisen viivan kuvasta. Jokaisen hengenvedon. Jokaisen. Veren, siniset kädet, hapettomat kasvot. Kaiken.
Miksi kuvittelen, en tiedä. Nämä kauhukuvat ovat tulleet minulle vasta nyttemmin. Ne aiheuttavat minulle pelkoa ajaa autoa, ajaa veneellä. Pelkoa kävellä kadulla, istua penkille. Ne pitävät minut varuillani ja "hereillä". Elämä on stressiä ja olen hermoraunio.
Mutta ei tämä tähän jää. En suostu niiden riepoteltavaksi. Taistelen niitä vastaan urheasti. Ajan autolla. Psyykkaan itseni joka kerta rattiin. Olen huomannut, että tilanne on vähän helpompi kuin joku aika sitten.
Purjehdin, koska yksinkertaisesti rakastan sitä. En voisi kuvitella elämää ilman merta, luontoa, venettä.
Istun puiston penkille ja kestän sen jos joku istuu viereeni.
Kävelen kadulla. Kävelen vaikka sielussa riepoo pelko kuolemasta, väkivallasta.
Olen voittaja. Olen voittanut jo monta pelkoa ja voitan niitä vielä enemmän. En anna tälle periksi. En halua. Haluan nauttia elämästäni. Haluan, etten pelkää enää.
En pelkää enää.
Kommentit
Lähetä kommentti